Bambi JK1 294p - Me teimme sen!
Kevät ja kesä meni, oli niin paljon kaikenlaista muuta elämässä, että blogin päivitys jäi.
Ehdittiin kesän aikana käydä Tokon SM-kisoissa VOI luokassa pokkaamassa 1-tulos 5. sijalla. Vähän harmittaa, ettei tullut tuosta tuoreesta muistista kirjoitettua. SM-kisat menivät erinomaisesti - lukuunottamatta paikallaoloa, jossa Bambi nousi viime sekunneilla istumaan. Syy oli todennäköisesti minun hermostuneisuus, kun aloin panikoida viime hetkellä. Tai sitten häiriöiden määrä - tai ne molemmat. En ollut treenannut tarpeeksi riittävän vaikeissa paikoissa, oma pää petti ja koira peilasi minun fiilistä.
Mutta se muu setti, se oli hieno. Kertakaikkiaan.
Vielä enemmän tunteita latautuu kuitenkin niihin odotuksiin, joita minulla oli pk-uralle.
Viime kesänä Bambin äkillisesti alkanut paukkuarkuus sai minut jo miltei luovuttamaan, mutta me päätimme vielä yrittää. Kuten olen blogissa aiemmin ahkerasti jaksanut päivittää, jatkoimme paukkutreenejä kosketuskepillä kevääseen asti. Jossain vaiheessa askellettiin eteenpäin, eikä Bambi enää reagoinut laukauksiin, vaikka kosketuskepin, laukauksen ja palkan välille saatettiin viive. Pikkuhiljaa sain luottamuksen koiraani, että se ei enää reagoi laukauksiin. Sen johdosta uskalsin ilmoittautua jälkikokeeseen.
Janalle lähtö jännitti. Olin lähetyksessä pihalla kuin lumiukko. Koira eteni janalla hyvin, vähän viistoon kylläkin. En oikein tiedä mitä siinä ehti tapahtua, mutta kun märkä liina lipesi läpi sormieni ja kohta löysin itseni rähmältäni janalta, ajattelin jo, että tämä taisi olla tässä. Jotenkin kompuroin liinaan kiinni ja koira oli jo jäljellä. Menin perään, kun mitään ei kuulunut. Tiesin, että jana meni päin honkia ja ajattelin jo että hylätäänköhän meidät sen takia? Olin harmissani, koska töppäilin niin kovasti, mutta kävelin koiran perässä ja ajattelin, että antaa Bambin hoitaa loput tästä. Ja kaikki 6 keppiä palkkasin. Lähtö oli 17.50, siirtymäaika oli 15min mutta eihän meillä niin kauaa mennyt. Palautin 6 keppiä 18.12.
Olin iloinen, kun kuulin ettei liinan käsistä lipeäminen janalla johda hylkäykseen. Ajattelin silloin, että olisi ollut hyvä lukea koe- ja arvosteluohje.
Esineet löytyi ajallaan, joskaan ei aivan niin ripeästi, kuten treeneissä. Bambi vaikutti kuulemma ensin vain juoksentelevan, mutta minä tiedän ettei siitä ollut kyse, se ei vain saanut hajua kun ei oikein tuullut ja oli sopivasti juossut esineiden välistä. Minun myöhäisestä JESistä myös pieni rokotus. Maastosta yhteensä 197p.
Tässä vaiheessa tiesin, että tulos tulee. Tiesin, että tottis menee hyvin. Olin päättänyt etukäteen, että se menee. Että yhtään en epäröi edes sitä paikkista, joka on ollut välillä äänekäs. Tiesin, että Bambi osaa. Ja se tekee ne kaikki asiat niin hyvin kuin se osaa. Enkä antanut sekuntiakaan sijaa epäilyille, vaan päätin, että me mennään ja näytetään. Me näytetään, että me on treenattu ja osataan.
Ja niin me tehtiin. Arvosanalla erinomainen 97p. Seuraaminen erinomainen, ei reagoi laukauksiin eikä henkilöryhmään. Urheilijamainen suoritus. - (Siinä vaiheessa minua alkoi vähän itkettää. Ihan vähän vain. Ei kukaan huomannut, joten sitä ei kai lasketa).
Pisteet meni tuplakäskyllä irrotuksesta ja mennen metrisen hipaisusta. No ei jää vaivaamaan - uskotteko. Paikkiskin oli erinomainen.
Miltä tuntuu, kun lunastaa odotukset? Ihan helvetin hienolta. Miltä tuntuu, kun on melkein heittänyt hanskat tiskiin ja sen jälkeen päättänyt vielä kerran yrittää. Kun on ensin kuullut epäilyksiä ympäriltä, miten huomaa, että suhun ja sun metodeihin ei oikein uskota, mutta "ainahan voi yrittää". Kiitos kaikille epäilijöille - tämä voitto tuntuu vieläkin siitä hienommalle juuri siksi, ettei meihin uskottu. Koska me perkele näytettiin, että se on mahdollista. Projekti paukkuarasta laukausvarmaksi - DONE! Jos ei kelpaa - kouluta ite paremmin! (Nyt meni vähän yli, mutta jätän sen tähän kuitenkin ja palaan seuraavassa kappaleessa asiallisempaan tekstiin).
Olen niin kiitollinen Jessicalle parhaasta mahdollisesti treenivinkistä. Lisäksi olen kiitollinen Mariannelle, joka opetti minua kädestä pitäen ohjaamaan koiraa jäljellä liinan kanssa. Ja Veeralle ja Annelle treeneistä, Hertalle vielä useammista ja erilaisista treeneistä ja Ollille, joka on tehnyt kaikista suurimman työn paukkujen opettamisessa <3
Eniten kuitenkin kaikista, olen kiitollinen Bambille. Koska Bambi on ihan mielettömän mahtava koira, joka on opettanut minulle valtavasti. Molemminpuolinen luottamus on ollut avain, joilla olemme tähänastiset tuloksemme saaneet. Kun koira saa mahdollisuuden työskennellä omasta tahdostaan ja molemmat nautitaan toistemme seurasta ilman konfliktejä, olemme mahtava tiimi.
Usko itseesi ja luota koiraan.
Ehdittiin kesän aikana käydä Tokon SM-kisoissa VOI luokassa pokkaamassa 1-tulos 5. sijalla. Vähän harmittaa, ettei tullut tuosta tuoreesta muistista kirjoitettua. SM-kisat menivät erinomaisesti - lukuunottamatta paikallaoloa, jossa Bambi nousi viime sekunneilla istumaan. Syy oli todennäköisesti minun hermostuneisuus, kun aloin panikoida viime hetkellä. Tai sitten häiriöiden määrä - tai ne molemmat. En ollut treenannut tarpeeksi riittävän vaikeissa paikoissa, oma pää petti ja koira peilasi minun fiilistä.
Mutta se muu setti, se oli hieno. Kertakaikkiaan.
Vielä enemmän tunteita latautuu kuitenkin niihin odotuksiin, joita minulla oli pk-uralle.
Viime kesänä Bambin äkillisesti alkanut paukkuarkuus sai minut jo miltei luovuttamaan, mutta me päätimme vielä yrittää. Kuten olen blogissa aiemmin ahkerasti jaksanut päivittää, jatkoimme paukkutreenejä kosketuskepillä kevääseen asti. Jossain vaiheessa askellettiin eteenpäin, eikä Bambi enää reagoinut laukauksiin, vaikka kosketuskepin, laukauksen ja palkan välille saatettiin viive. Pikkuhiljaa sain luottamuksen koiraani, että se ei enää reagoi laukauksiin. Sen johdosta uskalsin ilmoittautua jälkikokeeseen.
Janalle lähtö jännitti. Olin lähetyksessä pihalla kuin lumiukko. Koira eteni janalla hyvin, vähän viistoon kylläkin. En oikein tiedä mitä siinä ehti tapahtua, mutta kun märkä liina lipesi läpi sormieni ja kohta löysin itseni rähmältäni janalta, ajattelin jo, että tämä taisi olla tässä. Jotenkin kompuroin liinaan kiinni ja koira oli jo jäljellä. Menin perään, kun mitään ei kuulunut. Tiesin, että jana meni päin honkia ja ajattelin jo että hylätäänköhän meidät sen takia? Olin harmissani, koska töppäilin niin kovasti, mutta kävelin koiran perässä ja ajattelin, että antaa Bambin hoitaa loput tästä. Ja kaikki 6 keppiä palkkasin. Lähtö oli 17.50, siirtymäaika oli 15min mutta eihän meillä niin kauaa mennyt. Palautin 6 keppiä 18.12.
Olin iloinen, kun kuulin ettei liinan käsistä lipeäminen janalla johda hylkäykseen. Ajattelin silloin, että olisi ollut hyvä lukea koe- ja arvosteluohje.
Esineet löytyi ajallaan, joskaan ei aivan niin ripeästi, kuten treeneissä. Bambi vaikutti kuulemma ensin vain juoksentelevan, mutta minä tiedän ettei siitä ollut kyse, se ei vain saanut hajua kun ei oikein tuullut ja oli sopivasti juossut esineiden välistä. Minun myöhäisestä JESistä myös pieni rokotus. Maastosta yhteensä 197p.
Tässä vaiheessa tiesin, että tulos tulee. Tiesin, että tottis menee hyvin. Olin päättänyt etukäteen, että se menee. Että yhtään en epäröi edes sitä paikkista, joka on ollut välillä äänekäs. Tiesin, että Bambi osaa. Ja se tekee ne kaikki asiat niin hyvin kuin se osaa. Enkä antanut sekuntiakaan sijaa epäilyille, vaan päätin, että me mennään ja näytetään. Me näytetään, että me on treenattu ja osataan.
Ja niin me tehtiin. Arvosanalla erinomainen 97p. Seuraaminen erinomainen, ei reagoi laukauksiin eikä henkilöryhmään. Urheilijamainen suoritus. - (Siinä vaiheessa minua alkoi vähän itkettää. Ihan vähän vain. Ei kukaan huomannut, joten sitä ei kai lasketa).
Pisteet meni tuplakäskyllä irrotuksesta ja mennen metrisen hipaisusta. No ei jää vaivaamaan - uskotteko. Paikkiskin oli erinomainen.
Miltä tuntuu, kun lunastaa odotukset? Ihan helvetin hienolta. Miltä tuntuu, kun on melkein heittänyt hanskat tiskiin ja sen jälkeen päättänyt vielä kerran yrittää. Kun on ensin kuullut epäilyksiä ympäriltä, miten huomaa, että suhun ja sun metodeihin ei oikein uskota, mutta "ainahan voi yrittää". Kiitos kaikille epäilijöille - tämä voitto tuntuu vieläkin siitä hienommalle juuri siksi, ettei meihin uskottu. Koska me perkele näytettiin, että se on mahdollista. Projekti paukkuarasta laukausvarmaksi - DONE! Jos ei kelpaa - kouluta ite paremmin! (Nyt meni vähän yli, mutta jätän sen tähän kuitenkin ja palaan seuraavassa kappaleessa asiallisempaan tekstiin).
Olen niin kiitollinen Jessicalle parhaasta mahdollisesti treenivinkistä. Lisäksi olen kiitollinen Mariannelle, joka opetti minua kädestä pitäen ohjaamaan koiraa jäljellä liinan kanssa. Ja Veeralle ja Annelle treeneistä, Hertalle vielä useammista ja erilaisista treeneistä ja Ollille, joka on tehnyt kaikista suurimman työn paukkujen opettamisessa <3
Eniten kuitenkin kaikista, olen kiitollinen Bambille. Koska Bambi on ihan mielettömän mahtava koira, joka on opettanut minulle valtavasti. Molemminpuolinen luottamus on ollut avain, joilla olemme tähänastiset tuloksemme saaneet. Kun koira saa mahdollisuuden työskennellä omasta tahdostaan ja molemmat nautitaan toistemme seurasta ilman konfliktejä, olemme mahtava tiimi.
Usko itseesi ja luota koiraan.
Kommentit
Lähetä kommentti